Kiropraktikon palvelut
Kiropraktikko hoitaa ja kuntouttaa monenlaisia tuki- ja liikuntaelinten vaivoja erilaisilla käsillä tehtävillä hoitotekniikoilla. Yleisimpiä kiropraktikon hoitamia vaivoja ovat selkäkipu, niska-hartiavaivat, päänsärky, olkapääkipu, huimaus ja raajojen erilaiset vaivat. Kiropraktikko hoitaa myös toimintakykyyn liittyviä häiriöitä, kuten onnettomuuksien ja sairauksien jälkeisiä tiloja.
Miten hoito etenee?
Ensimmäisellä kerralla kiropraktikon vastaanotolla tehdään haastattelu ja arvioidaan vaivan syy tutkimuksen avulla. Arviointi käydään asiakkaan kanssa läpi ennen varsinaista hoitoa. Kiropraktikolla käydään tavallisimmin kahdesta viiteen hoitokertaa. Hoitokäynnillä asiakkaalle annetaan ohjattuja, hoitotuloksia ylläpitäviä kotiharjoitteita.
Kiropraktiikan hoitotulokset ovat tavallisesti nopeita ja hoidon vaikutuksen voi tuntea jo ensimmäisen tai toisen hoidon kohdalla oireiden lievittymisenä ja toimintakyvyn lisääntymisenä.
Millainen on kiropraktikon koulutus?
Kiropraktikot suorittavat ulkomaisessa yliopistossa 4–6 vuoden mittaisen koulutuksen, jonka perusopinnot vastaavat lääkärin koulutuksen laajuutta ja syvyyttä. Pitkän ja perusteellisen koulutuksen ansiosta kiropraktikon antama hoito on turvallista, kivutonta ja tehokasta.
Toimipisteet
Asiantuntijat
-
Mikkonen Jani
Kiropraktikko

