Lihavuuden hoito tapahtuu korvien välissä
Onnistunut painonpudotus on vaikeampaa kuin tupakanpolton lopettaminen – ja sekin on vaikeaa! Monet laihduttavat erityyppisillä rankoilla kuureilla, jotka pudottavat painoa tehokkaasti lyhyellä aikavälillä. Usein paino kuitenkin kertyy takaisin, korkojen kera.
Lääkärikeskuksen Olonkeveys®-painonhallintaohjelma auttaa tekemään kestäviä elämäntapamuutoksia mielenhallinnan avulla. 14 viikon valmennusohjelma koostuu useasta ryhmätapaamisesta, jotka motivoivat ja antavat työkaluja pysyvään painonhallintaan.
Milloin on tarvetta keveämmille elämäntavoille?
Olonkeveys-valmentaja Mirkka Kentän mukaan heräte laihduttamiseen voi tulla terveyden reistailun ja mittaustulosten kautta tai sisältä tunteena, että syöminen ei ole hallinnassa. ”Keveämmille elämäntavoille on tarvetta, jos tuntee, ettei ole sinut syömisen ja ruuan kanssa tai että syömishimot ovat hallitsemattomia. Muita herätteitä voivat olla mittaustulokset esimerkiksi korkea verenpaine, heittelevät veren sokeriarvot, esidiabetes tai diabetes tai muu terveyden reistailu”, kertoo Kenttä.
”Uusi Olonkeveys-valmennus auttaa laihtumaan ja saavuttamaan tasapainon ruuan ja syömisen kanssa sekä parantamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.”
Ylipainon taustalla ei ole ruoka vaan kielteiset tunteet
Hyvät elämäntavat ja laihduttajan liikunta- ja ravinto-ohjeet ovat usein yksinkertaisia, mutta pitkällä aikavälillä painon pudottaminen ja varsinkin sopivan painon hallitseminen on vaikeaa. Tunnesyöminen tarkoittaa, että syömme eri tunteisiin. Yksi tärkeimmistä pysyvään painonhallinnan avaimista onkin omien tunteiden, ajatusten ja uskomusten muuttaminen painonpudotukselle edullisiksi.
”Olonkeveys-valmennus perustuu mielenhallintaa ja itsensä johtamiseen, ei ruokavalioon tai liikuntaohjelmaan. Ylipainon taustalla ei ole ruoka, vaan huono minäkuva, stressi ja kielteiset tunteet. Laihduttaminen onnistuu, kun vääränlaisen syömisen syyt saadaan hallintaan”, painottaa Kenttä.
Tavoitteena elämä ilman ruokarajoituksia
Onnistunut painon pudottaminen ja hallinta vaativat pysyvää muutosta suhteessa syömiseen. Olonkeveys-valmennuksen tavoitteena on tasapainoinen syöminen, joka ei rajoita normaalia elämää.
”Emme anna ruoka- tai liikuntaohjeita, jolloin esimerkiksi karppaaminen ei estä tulemasta valmennukseen. Pyrimme siihen, että valmennuksen jälkeen voi elää tavallista sosiaalista elämää ilman ruokavalion asettamia rajoituksia”, summaa Kenttä.
Ilmoittaudu mukaan Olonkeveys®-valmennukseen
Valmennusryhmän vetäjänä toimii terveydenhoitaja Mirkka Kenttä, joka on myös koulutettu Olonkeveys®-valmentaja. Olonkeveys®-ohjelman on tarkoitus alkaa keväällä 2012, heti kun ryhmä saadaan kokoon. Sen aikana kokoonnutaan 8 kertaa erilaisen teeman parissa. 14 viikon mittaisen valmennuksen aikana on mahdollisuus sitoutua pysyvään muutokseen. Kurssille otetaan 18 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssin hinta on 340 euroa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset balanssia [at] gmail [dot] com
Lihavuuden ryhmähoito
Lääkärikeskus tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua lihavuuden ryhmähoitoon. Ryhmän vetäjänä toimii lukuisia laihdutusryhmiä vetänyt erikoissairaanhoitaja Päivi Karpakka HYKS:n endokrinologian poliklinikalta.
Ryhmä aloittaa syksyllä 2012, kun se on saatu kokoon. Ryhmä tulee kokoontumaan Lääkärikeskus Mannerheimintiellä klo 17–18.30 keskiviikkoisin yhteensä 12 kertaa. Ryhmähoidon aikana osallistujat voivat halutessaan laihduttaa ohjatusti erittäin niukkaenergiaisella (ENE) ruokavaliolla. Ryhmään otetaan maksimissaan 15 merkittävästi ylipainoista (painoindeksi eli paino jaettuna pituuden neliöllä yli 30 kg/m2). Ryhmän hinta on 530 euroa. Ilmoittautumiset: riitta [dot] kiiski [at] laakarikeskus [dot] com.

